Yritysideamme alkuajatus ja sen olennaisin kohta oli keväällä 2009 suomalaisen yrittäjän auttaminen. Sinä, yrittäjä, olet edelleen syy siihen, miksi teemme töitä.

Laitamme likoon kaiken osaamisemme ja tarmomme, jotta meistä olisi mahdollisimman suuri apu asiakkaillemme. Hankimme jatkuvasti lisää osaamista, jotta olisimme vieläkin hyödyllisempiä.

Meitä motivoi ennen kaikkea kaksi asiaa:
1. Asiakkaamme tyytyväisyys, kiitos ja luottamus
2. Konkreettisten tulosten aikaan saaminen

Mikään ei ole upeampaa, mikään ei ole palkitsevampaa kuin nähdä asiakkaalle rakentamamme kampanjan, konseptin tai koulutuksen tuottavan todellisia tuloksia.

Tietenkin haluamme myös työstämme palkan, mutta vain jos todella ansaitsemme sen. Siksi esimerkiksi TuplausTuokion™ päätteeksi sinä päätät, oliko panoksemme todella hintansa väärti. Jos ei ollut, et maksa mitään.

Vuorokautesi tunnit ovat rajalliset

Valtaosan ajastasi vie joka päivä asiakkaillesi antamiesi lupausten lunastaminen. Niinhän sen täytyykin olla. Ilman heitä yritystäsi ei olisi. Asiakkaistasi huolen pitäminen on parasta mahdollista markkinointia.

Samalla joudut kuitenkin jättämään vähemmälle muita asioita.

Yksi niistä on markkinointi, sen ideoiminen, suunnitteleminen, toteuttaminen, markkinoinnin uusiin keinoihin tutustuminen.

Toinen on myynnin organisoiminen, myyntitaitojen kehittäminen ja myyntimateriaalien tekeminen.

Sinä et ole syyllinen. Ihmisen aika ja voimavarat ovat rajalliset ja tärkeimmät asiat täytyy hoitaa ensin. Kuitenkin yrityksesi täytyy myydä ja markkinoida, jotta se pysyisi pystyssä.

Miksi et siis ottaisi kaikkea hyötyä irti meidän innostuksestamme, ideoistamme ja työstämme? Varsinkin kun voit tehdä sen lähes täysin ilman riskiä.

Toki viemme sinun aikaasi jonkin verran, mutta jos et saa meiltä sitä, mitä myyntisi ja markkinointisi kaipaavat, et todellakaan maksa mitään. Maksat vain silloin, kun tiedät saavasi rahasi vastineeksi sitä mitä todella haluat.

Yöunesi on kultaakin kalliimpaa

Niin kovin monelle yrittäjälle unettomat tai ainakin heikosti nukut yöt ovat tuttuja. Luultavasti sinäkin olet saanut osasi valvomisesta.

Ehkä sinulla on ollut liikaa töitä, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että voisit palkata lisää työntekijöitä. Kenties myynti on takunnut ja laskujen eräpäivät ovat kummitelleet mielessäsi. Mietit ratkaisua tilanteeseesi pikkutunneille ja yöunesi on jäänyt liian lyhyeksi.

Me haluamme, että nukut yösi! Me haluamme, että et joudu miettimään ratkaisuja yrityksesi tuloksen parantamiseksi yksin yön pimeydessä. Tai edes keskellä työpäivääsi.

Emme tietenkään voi taata sinulle menestystä. Kukaan ei pysty siihen. Voimme kuitenkin taata, että annamme sinulle kaiken sen tuen ja avun, jonka vain suinkin pystymme. Lopulta sinä teet ratkaisut ja työn, jolla tulos tulee.

TuplausTuokio™ tarjoaa oivan tavan päästä alkuun yhteistyössämme. Tutustu puolikkaan tai neljäsosapäivän mittaisen paketin sisältöön täällä ja varaa aikasi heti. Et sitoudu mihinkään muuhun kuin siihen, että kutsut meidät luoksesi kylään. Ja me tulemme mielellämme.


Oiva juttu? Tee hyvä teko ja levitä sanaa!