Monissa kuntakeskuksissa käydään parhaillaan kiivaita keskusteluita kuntien mahdollisista pakkoliitoksista. Palveluita halutaan kuntasektorissa keskittää ja tehostaa, mikä väistämättä tarkoittaa reuna-alueiden palveluiden kuihtumista niin kunta- kuin liike-elämän sektorilla.
Pienten kuntakeskuksien kivijalkayritykset ovat taasen jo vuosia kuihtuneet suurten kaupunkien palveluiden katveessa. Kuluttajat ajavat yhä kauemmas hyper- ja supermarkettien palveluiden pariin sen sijaan, että vaivautuisivat etsimään palveuita omalta kylältä.
Voiko tästä [...]
Tuplaaja
Pasin työura alkoi jo nuorena perheyrityksessä filmirullien myynnillä. Nuori mies mutta ceeveessä 20 vuoden työkokemus. Muutti kotoa pois jo 15 vuotiaana ja siitä asti on tehnyt töitä aina opiskelujenkin ohella.
Pasista ei tullut hävittäjälentäjää, tuli laivakokki. Elämä vei ravintola-alalta musiikkibisnekseen, sisustamisen maailmaan, tupakan maailmaan ensin reppuriksi sitten kouluttajaksi. Kulutuselektroniikkaa, liikelahjoja. Mitä Pasi ei ole kokeillut, ei tarvitsekaan kokeilla.
Intohimona kouluttaminen. Verenpaine nousee ainoastaan huonosta asiakaspalvelusta ja kaikentietävistä pikkupomoista. Katso elämänpolku LinkedIn:stä
Artikkelit ja videot, jotka Pasi on pusertanut:
Tammikuu on erilaisten lupausten aikaa. Moni suomalainen yrittää tiputtaa joulun aikaan syömällä ja juomalla kertyneet kilot, toiset yrittävät olla ilman alkoholia koko tammikuun, joku kenties päättää viettää savuttoman vuoden.
Osa yrittäjistä elää kalenterivuoden mukaan; tilikausi päättyy vuodenvaihteeseen ja on aika tehdä inventaario.
Jokainen yrittäjä – miksei myös työntekijä – on antanut ehkä pienen ajatuksen sille, miten vuosi [...]
Maanantaina rynnistin kanta-asiakkuuden kimppuun kuin orivarsa kesälaitumelle. Päätäpahkaa suoraan korttien kimppuun. Jätinpä taas ajattelutyön tekemättä. Häpeän.
Ensiksi pitäisi varmaan määritellä mitä kanta-asiakkuus on ja miksi sellainen järjestelmä on ylipäätään olemassa.
Kanta-asiakkuudeksi voi sanoa sitä, kun asiakas ostaa sinulta jotain säännöllisesti. Aikaikkunan voit määrittää itse. Jos myyt autoja ja asiakas ostaa pirssinsä aina sinulta, on hän kanta-asiakas. Asiakas, [...]
Onko taskuissasi olevilla kanta-asiakas ja bonuskorteilla merkitystä? Saako kortti ostamaan enemmän tai palaamaan yhä uudelleen kortin myöntäjän putiikkiin?
Kanta-asiakasbarometrin mukaan kuluttajilla on vähintään kuusi kanta-asiakaskorttia mukanaan. Joka viides omistaa yli 16 kanta-asiakaskorttia. Omasta lompakostani löysin niitä yli 20.
Omistan siis yli 20 erilaista alennuksiin tai etuihin oikeuttavaa korttia. Lisäksi tulevat vielä ne useat ruokapaikkojen pahviset leimakortit.
Näistä korteista [...]
Luonamme vieraili myyntimies. Hän tuli paikalle 20 minuuttia myöhässä eikä edes pahoitellut, saati pyytänyt anteeksi. Seuraavan puolitoistotuntisen aikana hän onnistui myös syyllistymään kaikkiin seitsemään myyntimiehen kuolemansyntiin. Taitava saavutus, kaupalliset saavutukset jäivätkin sitten nollaan.
Tässä kaikille myyntityötä tekeville myyntityön seitsemän kuolemansyntiä, jotta osaisit ne välttää.
1. “Ylpeys/turhamaisuus”
Omista saavutuksistaan täytyy olla ylpeä, mutta niiden liiallinen esiintuonti ei johda mihinkään. [...]
Ei, tämä ei ole vakuuttelu miehisyyden mitasta tai sen riittävyydestä. Tämä on lyhyt kertomus siitä, miten pieni ja yksinkertainen voi olla tehokasta yrityksen markkinoinnissa.
Maailmalla ajellessa törmää kaikenaiseen markkinointiin. Tienvarret pullottavat erilaisia ständejä ja kylttejä tarjoten hernettä, mansikkaa, käsitöitä, tapahtumia ja vaikka mitä.
Samaa tekee jokainen kotiin kannettu lehti ja mainos.
Ajelin Lammille hakemaan lapsia kesälaitumilta. [...]
Olen aikaisemmin luvannut kirjoittaa myös hyvistä palvelukokemuksista. Nyt otin härkää sarvista, kun mainioon palveluun kerran törmäsin.
Minulla kävi mahtava tuuri, kun pääsin perheeni kanssa testaamaan Iltalehdelle huvipuistojen palveluita. Kohteeksi valikoitui pohjanmaan Powerpark.
Konepajalegenda Jorma Lilbacka on rakentanut Alahärmään, sananmukaisesti melkein keskelle ei mitään, mahtavan huvipuiston ja tapahtumakeskuksen. Alueelta löytyy huvipuiston lisäksi cartingrata Mika Salo Circuit hotelleineen [...]
Mitä sinä teet, kun haluat löytää uuden ruokapaikan, nähtävyyden tai kesäisen käyntikohteen isojen teiden ulkopuolelta? Haetko käsiisi kartan, puhelinluettelon vai pysähdytkö tievarsilla oleville levähdyspaikoille, joissa on infotaulut?
Minä aloitan päiväkohteiden ja pidempienkin reissujen haun tietenkin googlettamalla. Tein pienen kyselyringin ystävieni joukossa ja sain tietää, että samoin toimivat heistä osapuilleen kaikki.
Kesällä on mukava tehdä päivän retkiä lähelle [...]
Oletko koskaan kokenut hetkeä, jolloin tajuat olevasi tuotteinesi väärässä paikassa väärään aikaan? Oletko yrittänyt päästä asiakkaan kukkarolle hänen ämpyillesssään jo aivan muualla? Minä ainakin olen.
Vaimoni vei minut katsomaan tampereelle Musiikkiteatteri Palatsin näytelmää Show must go on. Esitys kertoo maailman yhden parhaan yhtyeen ja showmiehen tarinan, Queenin ja Freddie Mercuryn. Pääosissa laulaa Suomen yksi parhaimmista laulajista: [...]
Rauhoitu, anna asiakkaan tulla lankoja pitkin
Selvitä tarkasti mitä on tapahtunut ja kirjoita kaikki ylös
Varmista asiakkaalta että olet kuullut ja ymmärtänyt kaikki oikein
Pahoittele tilannetta ja kysy asikkaalta, saatko selvittää asiaa hetkisen
Vastaa asiakkaalle mahdollisimman nopeasti
Älä koskaan syytä asiakasta virheistä
Myönnä virheesi, jos sellaisen olet tehnyt
Pahoittele ja pyydä anteeksi
Yritä kaikin keinoin korjata asia
Tee vähän enemmän kuin asiakas odottaa – [...]






