Jukka Lahti
Tuplaaja



Työuransa Jukka aloitti jo nuorena poikana (äidin mukaan tosin jossain määrin vastahakoisena) kotitilalla. Klapien siirtelystä, rehusäkkien kantamisesta ja peltotöistä tie vei reprotöiden ja lehtikirjoittelun kautta yökerhojen hämyyn kansaa tanssittamaan. DJ-ura johti radioon ja sitten musiikkialan opintoihin.

Musamaailma ei kuitenkaan saanut miehestä kipeästi kaipaamaansa vahvistusta, kun markkinoinnin maailma vei nuorukaisen 2000-luvun alussa. Kirjojen taittotyöstä Jukka päätyi tiedottajaksi levy-yhtiöön. Elämän mittainen ote kynään vei kuitenkin pian mainostoimistoon copywriterin ja projektipäällikön puuhiin. Tekstin teko jatkui myös freelancer-copyna. Hänen tekstejään ovat omassa markkinoinnissaan käyttäneet mm.

Konecranes Oyj
Itella TGM Oy (Itella Asiakkuusmarkkinointi Oy)
Exel
Finnpark
Nixi-kaluste Oy
Finnmirror Oy (Finnmirror, Inaria, Picard)
SPU Systems Oy
Skaala Ikkuna ja Ovet Oy
Albany International Oy
Tiivituote Oy

Oy TuloksenTuplausToimisto Ab:n riveissä Jukka jatkaa myös kirjoitushommia, vaikka perspektiivi markkinointiin onkin nyt laajempi.

Artikkelit ja videot, jotka Jukka on pusertanut:


1
Serpentiini lentää ja pillit soi!

Tuplaamo täyttää tänään kaksi vuotta! Tasan kaksi. Kiitos asiakkaille, yhteistyökumppaneille, lukijoille, tukijoille ja muille ystäville. Syksyllä Tuplaamosta puskee entistäkin enemmän jännittävää materiaalia. Toivottavasti saat siitä irti jotakin sellaista, joka vie bisnestäsi eteenpäin hirmuisilla loikilla. Tuplaamon synttärijako on käynnissä vain tämän päivän ja paikkoja on rajoitetusti, joten pidä kiirettä. Juhlissa siis neljän Tuplaamo-tuotteen hinta on jaettu [...]

Lue lisää...
5
Virallinen anteeksipyyntö

Me Tuplaamon jullit Pasi & Jukka pyydämme täten anteeksi kaikilta blogimme lukijoilta loppukevään ja alkukesän postaustemme heikkoa tasoa. Tasonpudotuksen on noteerannut myös Sisältömarkkinointi.fi, jonka neljännesvuosittaisessa blogilistauksessa Tuplaamo on pudonnut kakkossijalta kolmanneksi. Seuraavien kolmen kuukauden aikana teemme kaikkemme, jotta sinä, rakas lukijamme, saisit vielä entistäkin enemmän irti Tuplaamon teksteistä ja videoista. Valitettavasti Jos olisin -artikkeleita ei [...]

Lue lisää...
1
Me suomalaiset

Me suomalaiset olemme kekseliäitä, ahkeria, rehellisiä, taitavia. Meillä on vahva luottamus itseemme ja osaamiseemme. Me olemme loistavia palvelemaan asiakkaitamme. Me olemme taitavia myyjiä ja markkinoijia. Me osaamme rakentaa tuotteita ja brändejä, jotka kiinnostavat ihmisiä ja me osaamme rakentaa niitä nimenomaan asiakkaiden näkökulmasta ja heidän tarpeitaan palvellen. Me osaamme käyttäytyä asiallisesti ja osaamme juhlia sivistyneesti. Me [...]

Lue lisää...
3
Hansalaisopiston kesäkoulu – voiko rennompaa olla?

Ensi syksynä starttaa Tampereella aivan uusi opisto – Hansalaisopisto. Nimensä mukaisesti se tarjoaa vinon pinon valmennuksia, seminaareja, koulutuksia ja kursseja, joiden päämääränä on tehdä osallistujista entistäkin taitavampia ja tehokkaampia kaupan tekijöitä. Ennen varsinaista aloitusta on aika nauttia kesästä. Varsinkin Hansalaisopiston kesäkoulussa nautinto yltää huippulukemiin. Kesäkoulu avaa ovensa jo heinäkuun 21. päivä ja tarjoaa vankkaa asiaa [...]

Lue lisää...
1
Viestiäkin tärkeämpää

Edellisessä blogipostauksessani puhuin viestin tärkeydestä, mutta on olemassa jotakin vieläkin tärkeämpää. Jos unohdat hoitaa tämän asian kuntoon, mainontasi epäonnistuu varmasti. http://www.tuplaamo.fi/2011/06/viesti-vs-kapula/

Lue lisää...
4
Viesti vs. kapula

Kun Julius Caesar sai viestin Galliasta taistelujen etenemisestä, hän luultavasti veisasi viis siitä, millaisessa käärössä viesti hänelle kulki. Älä sinäkään keskity siihen liikaa. Pekan Zufeen yrittäjä Pekka päättää pistää haisemaan ja ostaa lehdestä mainostilaa. Pekka soitta mainostoimistoon ja pyytää heitä suunnittelemaan kivannäköisen ilmoituksen. Mainostoimisto tekee työtä käskettyä, mutta Pekka ei ole tyytyväinen. ”Onko tuossa nimietiketissä [...]

Lue lisää...
2
Ihminen naulakossa

Seison liikennemyymälän kassajonossa. Edelläni on ranskalainen reppumatkaaja, jonka yksinkertainen kysymys saa asiakaspalveluväen tolaltaan. Toisen, ihan suomalaisen kyselijän pelastaa asiakas. Näin kävi, koska tiskin takana ei ollut ihmistä. Ranskalainen nuori mies oli tutustumassa upeaan maahamme, mutta tenkkapoo oli tullut, kun olisi pitänyt saada läppäriin lisää virtaa. Pistoke piuhan päässä oli väärää mallia. Kenties huoltoasema oli näyttänyt [...]

Lue lisää...
2
Uuden yrityksen lentävä lähtö

Jos olet aikeissa perustaa yrityksen, joka myy konkreettisia tuotteita, tässä sinulle taktiikka lentävään lähtöön. Ota yhteyttä joihinkin sopiviin, asemansa jo vakiinnuttaneisiin yrityksiin, jotka myyvät samankaltaisia tuotteita sinun kohdemarkkinoillesi. Tarjoa heille ylivetodiiliä. He saavat sinun tuotteesi myytäväkseen ja saavat pitää kaiken katteen. Sinä veloitat ainoastaan omasi pois. Kaiken päälle hoidat vielä tavaran toimittamisen loppuasiakkaalle, mikäli toimitusta [...]

Lue lisää...
2
MYYTX ÄLÄ kuske

Kävimme lauantaina pienellä kauppakierroksella. Huonekaluostokset eivät olleet mielessä, mutta sohvaputkan ohi kulkiessa silmiin osui kerrassaan hehkeä lappu, joka lepäsi keittiön pöydän päällä. Autokaupassahan näitä näkee jatkuvasti, kun vaihtoauto ei heti lähde ostajan matkaan. Myyjä sujauttaa kulkupelin akkunalle, konepellille tai taustapeiliin roikkumaan tiedotteen omistajan vaihtumisesta. Näin jokainen tietää, että kyseisen rassin renkaita ei enää kannata potkia. [...]

Lue lisää...
7
Vaarallinen budjetti

Aloittavan yrittäjän mantra huutaa mahdollisimman pieniä kustannuksia. Kun rahaa ei tule sisään, vaisto kannustaa aivan oikein hillitsemään eurojen karkaamista ulos. Väärissä paikoissa säästäminen tekee kuitenkin usein juuri sen ratkaisevan eron kituuttamisen ja huikean menestyksen välillä. Valitettavasti ylivoimaisesti suurin osa yrityksistä markkinoi heikosti. Ainakin jos tehdään vertailua siihen, miten he voisivat markkinoida. Jos taas vertaillaan yrityksen [...]

Lue lisää...
« Edellinen sivuSeuraava sivu »