Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen kynnys on iso. Vaikka tarvetta lisäkäsille monissa yrityksissä olisi, uusi käsipari ei automaattisesti takaa tulosten tuplaantumista.

Tuplaamon ensimmäinen rekrytointi odottaa toteutumistaan. Tarvetta olisi, mutta onko sittenkään tarpeeksi? Mistä löydämme sen oikean, joka ymmärtää allekirjoittaneen ja Jukan omalaatuisen mielenmaiseman? Osaanko johtaa ja ennen kaikkea osaanko antaa vastuuta firmasta muille?

Monta kysymystä, joihin ei vastausta heti löydy.

Viimeisen viiden vuoden aikana olen nähnyt ja kuullut paljon tarinoita onnistuneista ja epäonnistuneista rekrytoinneista. Milloin työntekijää ei olekaan ala kiinnostanut tai elämää onkin lähdetty etsimään uudelleen. Tarinoita, joissa työnantaja ei olekaan ollut sellainen, joksi työnhakija hänet kuvitteli.

Kun yrittäjä rakentaa yritystään, siihen sekoittuu paljon sydänverta. Asioita totutaan nopeasti tekemään itse, ja vastuukin makaa omilla harteilla. Tuotteissa tai palveluissa, joissa tekijä itse on isoin ostamisen vaikutin, vastuun eteenpäin jakamisen kynnys kasvaa usein liian suureksi.

Isoin ongelma yhtälössä on, että harvalla yrittäjällä on kokemusta johtamisesta saati, että kaikille olisi kotona lusikalla annettu johtajuutta. Harvalle on.

Yrittäjän tai palkkajohtajan kuviteltu kaikkivoipaisuus ja jalustalle itsensä nostaminen on tuhoon tuomittu. Valitettavasti tällaisia esimiehiä kuljeskelee vapaana tuhansia. Esimiehiä, jotka päivittäin omalla toiminnallaan tuhoavat liiketoimintaansa sitä edes tajuamatta.

Vaikka yrityksen palkkatoimiston kautta olisi juossut kymmeniä ihmisiä parin vuoden aikana, tämä esimies ei tule edes ajatelleeksi, että vika voisi olla johtajassa itsessään. En jaksa uskoa, että yhdelläkään yrittäjällä olisi niin huono tuuri palkattujen kanssa.

Huono johtajuus paistaa asiakkaalle asti.

Jokainen meistä näkee ja tuntee yrityksessä asioidessamme, että kaikki asiat eivät ole kunnossa. Se näkyy asenteessa, ilmeissä, eleissä ja puheissa. Sen vain tietää.

Yrittäjän oma asenne ja oppimiskyky on tässäkin avainasemassa. Pitäisi löytyä kykyä ottaa vastaan palautetta ja arvioida omaa toimintaa esimiehenä. Pitäisi puolueettomasti osata arvioida ja kehittää omaa toimintaa. Pitäisi uskaltaa luottaa omiin alaisiin ja antaa vastuuta tekemisestä. Antaa vastuuta juuri siihen, mihin heidät on palkattu.

Tarvitaan myös uskallusta rekrytoida itseään viisaampia ja parempia tekijöitä. Uskallusta tukea ja kehittää tekijöitä ympärilleen. Uskallusta ottaa askel ensimmäiseen rekryyn.

Uskallusta kokeilla, pystynkö olemaan johtaja, enkä mielenvikainen jyrä, joka ei uskalla antaa tekijöilleen siimaa.

Tällaisten ajatusten kanssa minä painin. Miksi sinä et ole vielä rekrytoinut ensimmäistä?

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.