Ei toi toimi meillä. Meidän ala on niin erilainen että ei toimi. Kyllä toi varmaan jossain muualla toimii mut ei meillä. Kyllä mä tekisin jos voisin, mutta kun….
Suurin este oppimiselle on ihminen itse. Pää luo keinotekoisia esteitä kuun väärästä asennosta aina kouluttajan tukan väriin saakka. Ei toimi ja ei voi.
Asenteella ja motivaatiolla on oppimisessa tärkeä osa. Väkisin pakotettu ei kaaliin uppoa. Et katso televisiostakaan huonoa sketsiviihdettä, jos se ei naurata. Kun tahto ja motivaatio on asetettu oikealle taajuudelle, oppiminen voi alkaa.
Suurin kynnys on kyky muuttaa opit omalle allalle. Jos puhutaan myynnin ja asiakaspalvelun perusteista, ovat ne aina samat. Mikään ei muutu, mennään sitten ovesta sisään vaikka pyöräkauppaan tai apteekkiin.
Ihmisen syyt ostaa ovat aina samat. Ihmisen tarpeet asiakaspalvelussa ovat aina samat.
Ei ole merkitystä missä ympäristössä palvelua annetaan. Sillä on merkitystä onko asiakaspalvelu hyvää ja onko myynnin tekniikka kohdallaan.
Vai pystytkö todistamaan, että ihmisen ajatusmaailma muuttuu niin radikaalisti marketin kassan ja apteekin oven välillä, että asiakaspalvelun ja myynnin perussäännöt eivät enää päde jälkimmäisessä?
Ei päde meillä -jargoni on vain yksi tapa suojautua muutoksen pelkoa vastaan. Kun meillä on aina tehty näin niin tämä ei voi toimia meillä.
Toki on eri asia myydä antibiootteja tai kaivosporia - tuotteissa on hiukan eroja - mutta sama tekniikka ja samat perustiedot pätevät kummassakin kaupassa.
Ihminen ostaa aina ihmiseltä, vielä eivät koneet tee kauppaa keskenään.
Palvele ihmistä, myy ihmiselle. Kun osaat perusteet, osaat sen tehdä missä tahansa.
Lisää lukemista:
« « Myyntikoulutus – johtajia ei tarvitse kouluttaa?
Sitä saa mitä tilaa » »




Jos mahdollinen myyntikoulutettava ei näe koulutuksesta olevan juuri heille mitään hyötyä, niin eikö se kerro kouluttajan epäonnistuneesta oman tuotteen myymisestä?
Jos myyntikouluttaja ei saa asiakastaan vakuuttuneeksi koulutuksen hyödyistä, niin liekö myyntikouluttaja oikealla alalla?
Moi Jiikoo!
Kirjoituksessa viittasin ihmisiin joilla on asenteessa suurin vika ei kouluttajassa tai koulutettavassa asiassa.
On olemassa paljon (itse asiassa valtaosa ihmisistä) ihmisiä jotka kokevat että heidän ei tarvitse kehittää tai kouluttaa itseään.
Minä osaan jo, minulla on kiire tai myyntikouluttajalla oli ärrävika ovat useinmiten syitä koulutuksen vastustukseen.
Samalla tavalla kuin usein vika on pomossa ei meissä itsessämme.
Toki jos kouluttaja ei osaa kouluttaa tai on myynyt tyystin väärän koulutuksen kuulijakunnalle (esim. keinosiemennyskurssi teurastajille) on ongelma kouluttajan päässä.
Jokaisessa koulutuksessa ei hyöty tai oppi valkene heti. Parhaimmillaan kouluttaja on onnistunut kun koulutettava vie yhdenkin asian käytäntöön.
Vai olisiko syynä ennakkoluulot, tai jopa ennakkoasenteet? Syitä on varmaan moniakin..
Kolmas syy voi olla se, että myyntikoulutusta tarjotaan aina pomolle, joka sitten “määrää” työntekijät koulutukseen. Se voi tuntua pakkopullalta, ja siitä syntyy ennakkoluuloja..
Muutoksen pelkokin voi olla yksi syy. Koulutettava pelkää, että jokin hänen heikkoutensa paljastuu, tai että hän joutuu tekemään enemmän töitä.
Voi myös olla että koulutettava kokee nöyryyttävänä kun “joutuu” koulutukseen.
Voi myös olla että koulutettava ajattelee ettei kouluttaja tajua toimialasta mitään.
On siinä kouluttajalla kyllä hommia, kun koittaa itselleen keikkaa hommata.
Uskon kuitenkin että kouluttaja voi omalla myyntityöllään selvitä monista em.syistä.
Koulutettavan pitäisi tietää mitä hyötyä koulutuksesta on juuri hänelle, ja miksi näin on. Miten asiat muuttuvat koulutuksen jälkeen, ja mitä hyötyä siitä on koulutettavalle.
Parastahan olisi jos kouluttaja pystyisi heittämään että paljonko on mahdollista netota vaikka lisäpalkkaa kuukaudessa koulutuksen jälkeen.
Koulutuksen myyntikirjeen otsikko:
“” Myyjä!! Anna minulle 6h, ja saat 489€/kk lisää rahaa…TAKUULLA!”"
Olisi aika outoa, jos joku ei haluaisi osallistua koulutukseen….