Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Olen irtokarkkimiehiä. Jokin aika sitten minulta kuitenkin tilattiin hedelmäaakkospussi, ja siksi suuntasin Tampereen Koivistonkylän Prismaan. Juuri remontoidun kaupan karkkihylly oli kauhistus.

Työntekijöiden hyvinvoinnista huolen pitäminen on vihdoin saanut S-ryhmässä sen ansaitseman huomion. Tai sitten totuus on tylympi ja kyse on siitä, että kauppaa pyöritetään yhä pienemmällä porukalla.

Joka tapauksessa on varmasti niin, että kun tukusta tulevan laatikon voi sellaisenaan nostaa karkkihyllyyn, työntekijän aikaa säästyy. Kun asiakas joutuu haravoimaan koko hyllyn läpi nähdäkseen, mitä kukin puolityhjä laatikko pitää sisällään, tapahtuu ajansiirto asiakkaalta työntekijälle.

Onnekseni minun ei tarvinnut kurotella pystyäkseni tarkistamaan myös ylähyllyn lootat. Jos mittaa olisi alle 170 senttiä, pyörisin hyllyn edessä luultavasti vieläkin. Se olisi epämiellyttävää myös siksi, että karkkirivi näyttää uskomattoman rumalta.

Aakkosia ei lopulta löytynyt, joten jouduin turvautumaan toisen kaupan tarjontaan. Tuli mieleen Citymarketin lumoava karkkiosasto.

Siellä hyllyttäjä joutuu pujottamaan jokaisen pussin paikalleen, mutta asiakas puolestaan löytää etsimänsä helposti.

Vaan entäpä, jos en etsikään karkkia? Kun näen Cittarin makeismeren, täytyy pyyhkäistä takinhihalla suupieltä. Voiko kukaan kävellä siitä ohi ostamatta jotakin pientä makoisaa? Prisman karkkilaatikkokäytävän taas jättää mielellään koluamatta.

Työntekijöiden urakan keventäminen miellyttää varmasti työntekijöitä, mutta eikö asiakastakin kannattaisi ajatella ainakin silloin tällöin? Vai kestääkö bonuskortin vetovoima mitä tahansa?

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.