On hetkiä, jolloin tekisi mieli kirota merimiehen lailla, paiskoa tavaroita ja heilauttaa jalka kipsilevystä läpi. On hämmentävää seurata, kuinka joku pystyy vastaavassa tilanteessa palvelemaan asiakkaitaan iloisesti hymyillen.
Kävimme Lempäälän Ideaparkissa kahvila-ravintolassa nimeltä Aitoleipä maanantai-iltana. Valikoimme syötävää ja juotavaa, mutta kassalla tulikin ongelmia. Mukana oli tietenkin pelkkää muovirahaa, mutta kortinlukija ei suostunut toimimaan.
Parin yrityksen ja yhden uudelleenkäynnistyksen [...]
Kuten kaikilla muillakin elämänaloilla, myös markkinoinnissa kohkataan aina jostakin uudesta tai uusvanhasta asiasta. Jostakin, joka mullistaa kaiken ja jota ilman kukaan ei voi tulla toimeen. Älämölöstä huolimatta sosiaalinen media ei ole markkinoinnin ihmelääke.
Aivan viime aikoina SOME-meteliin on alkanut tulla mukaan järkeä ja monin paikoin keskustelua voidaan jo käydä kohtalaisen kiihkottomasti. Tehdään siis niin.
Tuoreen tutkimuksen [...]
Eräs herra Maslow teorioineen on osapuilleen jokaiselle tuttu. Suomessa vähemmän tunnettu Tony Robbins julistaa hieman erilaisia perustarpeita ja yksi niistä on epävarmuus. Oletko huomannut yritysten käyttävän tätä hyväkseen?
Kylkiäiset ovat toimivaksi todettu tapa vauhdittaa melkeinpä tuotteen kuin tuotteen myyntiä. Kylkiäinen voi olla vaikkapa nenäkarvatrimmeri tulostimen ostajalle tai taulutelevisio autokaupan kunniaksi.
Kylkiäinen tai kauniimmin bonus tarjoaa asiakkaalle edun [...]
Kesällä 2007 ryhdyin kirjoittamaan mainostekstejä freelancerina. Alkutaipaleella tein aimo kasan virheitä ja niistä kenties pahin liittyi aikatauluihin ja hintoihin.
Kun olin varovainen yrittäjänalku, laskeskelin, että realistisesti voisin odottaa saavani töitä kymmeneksi kuukaudeksi vuodessa. Kuukaudessa on parikymmentä työpäivää, joten yhteensä päiviä kertyisi siis 200 kappaletta.
Normaalin työajan puitteissa voisin ahertaa 7,5 tuntia joka päivä, mutta toki aikaa täytyy [...]
Viime viikkoina olen vieraillut useissa oppilaitoksissa puhumassa yrittäjyydestä sekä opettamassa myyntiä ja asiakaspalvelua. Pari pientä asiaa jäi käynneistä mieleen.
Vierailin eräässä koulussa Kiva duunipäivä -tapahtumassa kertomassa omasta tiestä yrittäjyyteen ja yrittäjähengestä työelämässä. Jälkeeni lavalle asteli opiskelija, joka omassa oppilaitoksessaan oli mukana osuuskuntatoiminnassa.
Opiskelija oli siis, hankkiakseen työkokemusta opiskelemallaan allalla, hankkinut itselleen töitä, tehnyt ne, laskuttanut työt koulun [...]
Eilen mieleeni muistui Ylen Kuningaskuluttaja-ohjelman jutunpätkä eräästä kotimaisesta huonekaluketjusta. Kaivelin jutun esiin ohjelman nettisivuilta ja lukaisin läpi. Sisältö oli juuri se mitä muistelinkin, mutta kommenttiosiosta löytyi melkoinen yllätys.
Jos kuluttajakauppaa harjoittava yritys saa valtakunnallisen televisiokanava suositussa televisio-ohjelmassa lokaa niskaansa, puhutaan valtavasta pahasta kellosta. Yrityksen edustaja kyllä sai sanoa oman sanansa, mutta se ei juuri vakuuttanut.
Ottamatta kantaa [...]
Asiakaspalvelijoilla on valitettavan usein rasittava tapa unohtaa perusasioita tai ne eivät ole hallussa alkuunkaan. Seuraavassa viisi asiaa joita myyjät voisivat opetella motoristeilta.
1. Motoristit ovat pääosin hyväkäytöksistä kansaa. Olet varmaan usein nähnyt motoristien tervehtivän toisiaan kädenheilautuksella kohdatessaan tien päällä. Harvoin autoilijat myöskään juttelevat keskenään ABC:n kahvijonossa kuten motoristit tekevät – tuntevat he toisensa [...]
Maalaiskaupungissa* on kaksi bussiyhtiötä. Toinen näyttää kituvalta, toinen kukoistaa. Miksi?
Molemmat yhtiöt ovat perinteikkäitä toimijoita. Molemmat hoitavat sekä linjoja, koulukyytejä että tilausajoja. Toisen bussit ovat kaikki eri värisiä ja kotoisin 1980- tai 1990-luvulta. Toinen käyttää uusia autoja, jotka ovat kaikki yhtiön väreissä.
Sama ala, sama alue, samat asiakkaat, samat mahdollisuudet. Miksi toisen autoissa haisee hiki, tupakka ja [...]
Tuttu yrittäjä kertoi pojastaan joka on juuri aloittanut yliopisto opinnot Tampereella.
Intoa täynnä ja halu opiskeluun taivaissa. Ensimmäiset luennot veivät kuitenkin mehut opiskelijasta.
Monotoninen lattiallemumisija nostaa palkkaa ja tahtomattaan tuhoaa opiskeluhalut ala-arvoisella esiintymisellään!
Allekirjoitan tuon kokemuksen. Viime syksynä istuin luennolla jota veti jo eläkeiän ohittanut kasvatustieteiden maisteri tai professori, mikä lie. Ensimmäiset viisi minuuttia meni äänentoiston räpläämiseen, [...]



