Tuttavani pähkäili sosiaalisessa mediassa kauppiaiden kykyä yhteen- ja vähennyslaskuun.
Jäin miettimään muutosta, joka on jo selvästi tapahtunut kodinelektroniikan ja kodinsisustuksen kaupanteossa.
Viimevuosina ainoa taisteluväline on ollut hinta. Mitä halvemmalla saadaan tavaraa asiakkaalle, sitä parempi. Isot ja pienet kauppaketjut käyvät valtavaa kamppailua halvimman ja parhaimman tittelistä. Muutama yksityinen yrittää rimpuilla mahdottoman savotan edessä.
Olen seissyt kummankin alan tavarantoimittajan riveissä. [...]
Onko sinustakin vaikea muuttaa vanhoja tapojasi? Onko kuntoilun aloittaminen sinullekin yhtä vaikeaa, vaikka tiedätkin sen olevan ainoa tie rantakuntoon.
Yrittäjän pitäisi pyrkiä koko ajan eteenpäin. Monella on haluja, halua jopa yrittää, toisilla vanha kaava toistaa itseään.
Jokaiselle yrittäjälle, myös sinulle, tulee jossakin vaiheessa eteen tilanne, että on pakko tehdä jotakin tuloksen parantamiseksi. Tiedät, että vanhalla kaavalla mopo [...]
Nyt lienee jo kulunut tarpeeksi aikaa Leijonien masentavasta MM-kisaretkestä, jotta voi puhua hieman lätkästä. Erityisesti erien aluista, erien lopuista ja maalien jälkeisistä vaihdoista.
Puhua täytyy myös Mertarannasta rakkaimmasta. Koko Suomen Antero taitaa nykyään olla monelle ainoa syy katsoa MM-kiekkoa. Antsan (vai Anzan?) tunteikkaat selostukset tekevät Suomi-Tanska -pelistäkin elämää suuremman spektaakkelin.
Samalla Mertaranta tulee paljastaneeksi jotakin hyvin perustavaa [...]



