Viime päivinä Tuplaamon hornankattilassa on keskusteltu kiivaasti asenteesta mainonnassa ja liikenteessä. 1980- ja 1990-luvulla oli suurta huutoa teipata oman firman mainos ja puhelinnumero auton kylkeen.
Asiat eivät ole hirveästi muuttuneet parinkymmenen vuoden aikana, edelleen autoihin teipataan yrityksen logoja ja puhelinnumeroita.
Onko teipatulla autolla oikeasti enää huomioarvoa? Negatiivisessa mielessä kyllä. Paikallisella koululla on tapahtunut kevään aikana suuri [...]
Vaikuttaako mainoksen ulkoasu sen tuottamiin tuloksiin? Totta kai, sanot ja olet täsmälleen oikeassa. Kun kysytään millainen grafiikka sitten oikeastaan saa puhelimen pirisemään tai ovipumpun laulamaan ja mikä ei, varmuutesi alkaakin luultavasti karista.
Lehtien ja erilaisten luetteloiden sivuilla ilmestyvät ja postilaatikkoon kolahtelevat mainospläjäykset voidaan jaotella ulkoasunsa puolesta karkeasti kolmeen luokkaan: näyttävät, yhdentekevät ja karmeat. Jokaisessa näistä [...]
Kerroin jokin aika sitten kokemuksistamme uusyrityskeskuksen kanssa. Saatuamme asioita omin avuin tarpeeksi pitkälle, tuli varsinaisen perustamisen aika. Sitä varten täytyi tietenkin avata yritykselle tili.
Päätimme hyödyntää jo pitkään käyttämäni pankkiketjun paikallisen konttorin palveluja. Ketju koostuu siis yksityisistä pankeista. Henkilökohtaiset pankkiasiani olen hoitanut sadan kilometrin päässä sijaitsevassa pankissa, koska palvelu on ollut aina erinomaista. Ajattelimme kuitenkin, että [...]
Yksi yrittäjäksi lähtemisen kynnyksiä on pelko paperiviidakkoon eksymisestä. Moni kuvittelee, että byrokratia tappaa ennen kuin yritystään on saanut edes kaupparekisteriin.
Minun kokemukseni on kovin erilainen. Lomakkeitakin on toki täytelty, mutta ne ovat lasten leikkiä verrattuna monenmoisiin ongelmiin, joita erilaiset asiakaspalvelutilanteet ovat tuoneet eteen.
Ja nimenomaan niin päin, että me olemme olleet palveltavana. Hyviäkin kokemuksia toki on ja [...]
Monilla kursseilla, ammattikorkeakoulussa ja lukuisissa kirjoissa olen kuullut ja lukenut paljon viisauksia ja tyhmyyksiä markkinoinnissa. Harva opettaja, kouluttaja tai kirjailija on tullut kuitenkaan maininneeksi sitä yrityksen markkinoinnin kaikkein tärkeintä asiaa.
Niin nykyisessä työssäni kuin aikaisemmin mainostoimistossa vastaan on tullut valtava määrä ikuisuusprojekteja. Nettisivuja, esitettä, ilmoitusta tai suoramainosta veivataan joskus jopa kuukausia.
Itseasiassa todella harvoin mikään projekti etenee [...]
Olitpa minkälainen runoilija tai matemaatikko tahansa, olipa tuotteesi kuinka hyvä tai suhdetaitosi superia, et saa kauppaa jokaisella yrityksellä. Todellisuudessa huteja tulee aina enemmän kuin osumia.
Jos kuitenkin oletetaan, että olet myyntitykki vailla vertaa ja saat kaupan joka toisella yrittämällä, teet aika hyvää tiliä. Sinulla on komea auto, iso asunto, ystäviä, vaikutusvaltaa ja kateellisia sivustaseuraajia. Elämä hymyilee.
Mutta [...]



